etsii koherenssia tähän hajoamiseen. asettaa kämmenet tähän pöydälle. mutta perhonen lasikuvussa, lintuko, menettää esinevakautensa, karkaa ympäri huonetta, vie aivotasaisuuden lepattaen tiehensä.
koivun latvassa helisee. linnun sanat tulevat ja menisivät, mutta taivaan ikkunat on suljettu, kimpoavat eri turkooseista, ultramariineista. minun ikkunani lupaavat loputtomat paratiisit, kesät.
älä huoli, pian valoa on riittämiin -
huulet evoluution taidonnäyte. sitäkin mietin, että levottomuutesi väkäset osuvat pelottomuuteni aukkoihin, takertuvat kiinni, kaikki sulavat yhdeksi ornamentiksi, etäisesti lintuköynnöstä, raskaskiiltoista kangastapettia. on kuin kaikki turvalliset linnat olisivat lopulta aina olleet sitä.
kun makaan, näen ylös, latvoja ja vain ylös, uteliaita harakoita. tämä valo rakastaa minua.
laulavat: älä huoli, et hukkaa mitään. voit käyttää päiväsi mihin vain, voit tiskata parhaaseen ulkoaikaan.pian valoa on riittämiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti