Fossiilit kasvavat kylmiä lehtoja, joissa unettoman on hyvä olla. Vihatun itku vaimenee. Jouluöinä hiljaisimmat voivat kuulla usvan läpi kulkueen, jonka juhlassa ilo ei mätäne. Syömme tieltämme tuskan ja toivon. Tarpeeksi syvällä kipinä kalan silmissä muuttuu kestäväksi kiilloksi, hampaat terästyvät sapeleiksi. On vauhditon nopeus. On toiveeton rauha.
Jäljelle jäävät jalokiviset rasiat, silkkinauhat ja opaaliluiden sateenkaari. Mikään niissä säilytetty ei koskaan ollut niiden arvoinen. Yksi ajatus, ja jokin syttyy. Yksi puhallus, ja levottomuus katoaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti