tulin maahan syömään naisenne ja työpaikkanne. nousin aalloista merisutena. kuulkaa hampaita riittää! puraisulla niitä sinkoilee ja sataa puolipilvisinä päivinä ullakon ikkunoihin. en osaa käyttää sivistyneesti sanoja ja oikeuksia, juon vessanpöntöstä, nukun saunassa kapista kylkeäni nautinnollisesti lämmittäen.
karvani kasvaa kilometreittäin. olen takapihojenne susi.
sanot Australia, sanot, sielläkin olisi vaaroja? australialaiset eivät tiedä mitään, niiden krokotiilit tottelevat kieltokylttejä, hait kokoaa opetushallitus uimakouluun jo kun ne pikkuisina pistävät päänsä merenneidon kukkaroista. eivät ne siellä lämpimissä maissa tunne todellista kauhua. vaarallisin peto on ovelin, ujuttautuu väkijoukkoon, luikkii takaovista raukkamaisena lastenne nilkkoja nuollen, on niin viekas ettei sitä näe, niin viekas ettei sitä melkein olekaan.
olen hankala paikka. kysyn, onko työskentely samaa kantaa kuin teeskentely. lasken ääneen, kuinka paljon äitini olisi lihonut, jos olisi syönyt minut synnyttyäni. iloitsen lahoamisen nopeudesta. totean, että vain kuollutta voi rakastaa täydellisesti, omia, samastua, kunnioittaa.
olen takaraivojenne raivosusi. kun kuljette pimeässä aivopoimujenne käytäviä, eksytte hermoyhteyksienne muinaisiin nurkkiin, muistakaa silmäni selässänne ja hampaita, silmiä, hampaita, keltaisia, koko umpinaisen kupolinne tähtitaivas täyteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti